Jokaisella Pekingiin muuttavalla perheellä on oma tarinansa. Meillä muutto meni suurin piirtein näin: Suomessa asuessamme olimme hyvin kiireisiä. Oli miehen työt ja kaksi alle 2-vuotiasta lasta. Muuton suunnittelu ja itse muutto Pekingiin tapahtuivat näin jälkikäteen ajatellen melko hätäisesti ja pienillä ennakkovalmisteluilla. Kun rokotusrumbasta oli selvitty, lähtöpäivämäärä päätetty ja asunto myyty, pakkasimme 12 laatikkoon asiat joita uskoimme Pekingissä ollessamme tarvitsevamme. Laatikoihin pakattiin kirjoja kaikille perheen jäsenille, tietokoneet ja muu vastaava sälä, käsityötarvikkeita, äidinmaitokorviketta muutama pakkaus, miehen golfvälineet, leivinpaperia YKSI paketti, kahvia KAKSI pakettia ja suklaatakin reilut KOLME pakettia. Myös valurautapannu ja tuplahöyhenpeitto luettiin tärkeiksi tavaroiksi. Vaatteita ei juurikaan pakattu mukaan eikä leluja, koska niitähän Kiina oli opaskirjojen mukaan täynnä. Alkeellinen matkalääkekaappi pakattiin matkalaukkuihin, laatikot tulivat lentorahdilla perässä.

Kun sitten saavuimme rättiväsyneinä hyytävän kylmään tammikuun Pekingiin, saimme ilmoituksen että golflaukku on hävinnyt lennon aikana ja kaikki laatikot jäivät samalla lentokentälle koska lentorahtia ei saa ulos erissä. Matkalaukkuihin ei ollut eksynyt yhtä ainutta suklaalevyä saati kahvia. Suurin osa äidinmaitokorvikkeista oli siis rahdissa. Hiki nousi otsaan kun jetlaagissa mietin että mistä vauvalle maitoa neljän päivän kuluttua. Vaikka Kiina-tietous ei ollut huipussa, sen sentään tiesimme että kiinalaista äidinmaitokorviketta ei kannata lapselle juottaa. Alkoi armoton etsintä, kysely ja viivakoodien kyttäys. Lopulta korviketta löytyi alakerran kaupasta ja naapurin mies toi sitä Suomen-reissultaan. Huh… jo löystyi pipo. Viimein myös golflaukku löytyi ja kulmista auki revenneet, likaiset FRAGILE-tekstein merkatut laatikot löysivät tiensä uuteen kotiimme.

Ensimmäisenä yönä kaikilla meni nenät tukkoon koska ilmankosteus tai sanotaanko ilmankuivuus oli järkytys limakalvoille. Vauva huusi koko yön kipeää kurkkuaan ja seuraavana aamuna mies lähetettiin etsimään ilmankostutinta ja sisäilmanpuhdistajaa - kahta talven tärkeintä kapistusta. Sitten ostettiin moppi ja ämpäri ja pestiin lattiat joka päivä. Eipä aikaakaan kun mies lähti työmatkalle Suomeen ja lapsille tuli turistiripuli. Nyt tuli matkalääkekaapin sisältö hyödyksi. Ripulilääke ja lasten kipulääkkeet kuluivat hetkessä loppuun. Vaatteita piti pestä jatkuvalla syötöllä, koska niitä ei ollut kovin montaa. Meni monta viikkoa ennen kuin pääsin ostamaan paljon kehuttuja halpoja vaatteita tinkimarketilta koska aina joku oli kipeä tai sitten tulimme myyjien aggressiivisuudesta järkyttyneinä tinkimarketeilta tyhjin käsin takaisin. Tai sitten olimme ostaneet magneetteja ja kelloja tuntien suurta huumaa siitä että "hengissä selvittiin siitäkin myyjästä!".

Pikku hiljaa kuitenkin olo alkoi tuntua hyvältä. Sukulaiset lähettivät ensiapupaketin Suomesta joka sisälsi kahvia, äidinmaitokorviketta moneksi kuukaudeksi, kuvalehtiä , Sini-mopin ja esikoisen kaipaaman potkumopon. Tutustuttiin lähialueen suomalaisiin, lapset saivat ystäviä ja me seurasimme kuin hai laivaa tinkimarketeilla sulavasti liikkuvia experttejä jotka saivat kokeneimmankin myyjän itkemään tinkitaidoillaan. Sitten tuli kevät. Hitaasti mutta varmasti. Suomessa oli kuulemma lunta metritolkulla ja me jo ostimme t-paitoja koska ulkona oli miellyttävän lämmintä. Kotiapulainen eli ayii aloitti työt melko heti muuton jälkeen ja osoittautui loistoavuksi: kalsarit on viikattuna, vaatteet silitettynä, talo yleensä ainakin siistinä ja lisäksi keittiöstä kantautuu kiinalaisen ruoan herkullinen tuoksu. Vauva rakastui ayiin ja päinvastoin, esikoinenkin lämpeni hiljalleen kummallisesti puhuvalle tädille. Ei tarvitse enää tapella kotitöistä ja talossa on arkipäivisin joku kiinaa puhuva jonka voi laittaa asioimaan muiden kiinalaisten kanssa kun oma ymmärrys ei enää riitä.

Nyt kun miettii rahtina tulleiden pakettien sisältöä, hymyilyttää jo hieman. Vaikka K-kaupassa seisoessa kahdenkymmenen suklaalevyn ostaminen voi tuntua typerältä, niin ai että ne maistuvat täällä hyvältä kun koti-ikävä meinaa iskeä! Valurautapannu ja oma tuplapeitto ovat edelleen ihania. Lastenvaatteita ja leluja olisi voinut olla enemmän mukana ja matkalääkekaappi huomattavasti kattavampi. Kaikkea olisi voinut pakata mukaan enemmän, koska eihän niitä samoja asioita täältä saa ostettua. Eniten tunnun kaipaavan laiskana kotiäitinä Italian pataa ja muita puolivalmisihanuuksia. Perkolaattoria on tullut myös ikävä. Toisaalta melkein kaikkea tuntuu löytyvän, joskus jopa Oltermannia, kun tietää mistä etsiä!  Läheisten kaipuuseen auttaa Skype ja sähköposti, Pikku kakkonen katsotaan Tv-kaistan kautta. Jos haluaisi, Pekingissä voisi elää täysin suomalaisittain. Mutta onneksi täällä on niin paljon uutta ja mielenkiintoista että Pekingin päästää mielellään elämäänsä.