|
|
|
|
|
Ennen muuttoa on vaikea hahmottaa, mitä pitäisi tuoda mukanaan ja mitä jättää kotiin tai varastoon. Verrattuna saatavuuteen noin 10 vuotta sitten, joilloin länsimaisia tavaroita löytyi lähinnä diplomaattikaupasta, (esimerkiksi hammastahnaa oli vaikea saada ja paahtoleipäkin oli tuntematon käsite) nykyinen tilanne on erinomainen – lähes kaikkea saa (kun tietää, mistä hakee). Ellei ole äskettäin vieraillut Pekingissä, on vaikea uskoa, miten suunnattomasti tilanne on parantunut ihan parin viimeisen vuoden aikana. Silti joitakin tarvikkeita löytyy helpommin kuin toisia ja alussa arki helpottuu, jos ei ihan kaikkea joudu etsimään ympäri isoa kaupunkia.
|
|
|
|
Suurin osa expateista asuu kokonaan tai osittain valmiiksi kalustetuissa asunnoissa. Jotkut onnistuvat neuvottelemaan vuokrasopimuksen osaksi kalustusrahan, jolla korvata puuttuvia tarvikkeita. Hyvä niin, varsinkin jos vuokraisäntäsi antaa sinun itse päättää, mitä haluat ilman ylimääräistä vääntöä.
Jos haluat uusia kodin sisustusta ja viedä osan mukanasi täältä lähtiessäsi, Peking on hyvä paikka tehdä hankintoja, sillä esim. kokopuiset huonekalut ovat edullisia ja malleja on kaikkiin sisustustyyleihin. Ikea ja monet muut myymälät myyvät pohjoimaiseen makuun sopivia kalusteita edullisemmin kuin Suomessa, muualla Euroopassa tai esim. USA:ssa. Myös perinteiset kiinalaiset huonekalut kiehtovat monia ja ne ovatkin suosittuja monien expattien keskuudessa. Itse suunnitellut tai mallin mukaiset kalusteet eivät yleensä ole kalliimpia kuin kaupasta valmiina ostetut. Mukana kannattaa ehkä kuitenkin tuoda joitakin ”lempikalusteita” tai koriste-esineitä luomaan kodin tuntua.
Pekingin ilmasto on erittäin kuiva, joten mieti tarkkaan, kannattaako mukaan ottaa antiikkikalusteita, pianoa tai muuta arvokasta, joita talvikuukausien kuivuus saattaa vaurioittaa. Sänkyjen patjat ovat järjestään kovia, ja monet etsivätkin ensitöikseen sijauspatjoja. Niitä löytyy esim. Ikeastä, mutta yleensä ne eivät ole sopivia vuokraisäntien hankkimiin sänkyihin.
”Ensiksi etsimme itsellemme mieluisan patjan. Siihen teetimme sopivan sängyn.”
”Talomme oli erittäin vetoisa. Kun lämmitys maaliskuussa katkaistiin, olin iloinen, että olin tuonut Suomesta kaikille kunnolliset untuvatäkit.”
|
KOTITALOUSTARVIKKEET
|
Näitä kotitaloustarvikkeita saatat kaivata:
-
Pesuaineet allergiselle iholle
-
Pölynimuria, jossa ilmoitetut tehot vastaavat todellisuutta
-
yllämainittuun pölynimuripusseja
-
perunamuusinuijaa
-
sauvasekoittimia on Brown-merkkisiä, mutta vielä harvoissa kaupoissa.
-
leivinpaperia (löytyy joistakin erityisliikkeistä)
-
juustohöylää ja piparkakkumuotteja (Ikeasta saa mutta valikoima on pieni)
-
rakkaimmat joulukoristeet
-
Yleensä kodin elektroniikkaa ei kannata Kiinaan tuoda kovin paljoa. Normaalisti asunnot on varusteltu jääkaapein, pesukonein, tv:llä ja mikroaaltouunilla. Tuontirajoituksien mukaan kotitaloutta kohden saa tuoda yhden kutakin elektroniikkalaitetta. Länsibrändejä myy esim. Carrefour ja alan erikoisliikkeistä saa TV- ja hifilaitteet edullisemmin kuin monesta muusta maasta. Kiinalaiset sähkötöpselit vaihtelevat asunnon mukaan, joskus jopa huoneen mukaan. Jatkojohtoja ja muuntajia on saatavilla. Volttimäärä pistokkeissa on 220 volttia.
ylös |
VAATTEET JA JALKINEET
|
|
Pekingissä on neljä vuodenaikaa, kesällä hellelukemia ja talvella toistakymmentä astetta pakkasta. Siksi vaatetusta täytyy olla moneen keliin. Onneksi loska- ja kurasäät ovat harvinaisia, joten kumisaappaita ei juurikaan tarvita. Vaatteita ja jalkineita on hyvin saatavilla, muttei välttämättä kaikkien makuun. Jos olet pitkä, leveäharteinen, pitkäraajainen tai tukevahko on garderoobin täyttö valmisvaatteilla hankalaa. Naiset varsinkin tuskailevat ns. "Asia cut" -leikkausta, joiden mitoitus vastaa Suomessa lähinnä lasten/nuorten mallistoa. Siksi monet ovat siirtyneet teetettyihin vaatteisiin, sillä kankaat ovat halpoja ja räätälöinti edullista. Isojalkaisten kannattaa varata mukaan muutamat hyvät jalkineet, sillä normaalisti naisten kenkien koot loppuvat 39:aan ja miesten 42/3:een.
Näitä saatat kaivata
-
pitkät laadukkaat alushousut ja alusasut
-
suomalaiselle naiselle istuvat ja paksudenieriset sukkahousut, myös
yksinkertaisia värillisiä sukkahousuja ei helposti löydä
-
kudotut villasukat
-
kuppikooltaan sopivat rintaliivit (varsinkin jos rintakehä on yli 80 cm
ja kuppikoko suurempi kuin B)
-
naisten urheiluliivit
-
pitkien ihmisten mitoilla valmistut paidat, housut, yms. asut
-
jos työmatkat suuntautuvat esim. Pohjois-Kiinaan, vuorelliset jalkineet
-
Kouluissa, joissa on koulupuku, saattaa olla erityisvaatimuksia esim.
tietyn sinisiä lasten sukkahousuja on vaikea löytää.
ylös |
RUOKATARVIKKEET, HUGIENIATUOTTEET JA LÄÄKKEET
|
Eläinperäisten tuotteiden tuonti (maito- ja lihatuotteet) on kiellettyä Kiinaan, mutta saatat haluta pakata mukaan jotakin kuivatarvikkeita pakata mukaan konttiin. Lähes kaikkea nykyisin saa, mutta brändit ovat kiinalaisten lisäksi yleiseuroopplaisia tai yhdysvaltalaisia. Ohessa lista tuotteita, joita on joko vaikea löytää tai joita suomalaiset ovat tuoneet mukanaan:
-
suomalainen kahvi (IKEAsta saa ruotsalaista kahvia)
-
erikoisruoka-aineet (ruoka-allergiset)
-
ruisjauhot (jos haluaa leipoa esim. karjalan piirakoita; löytyy Jenny Lousta mutta on sihdattava ennen käyttöä)
-
kuivahiivaa (saatavilla, muttei käyttäydy niin kuin tutut merkit)
-
hernekeitto-, tilliliha yms. purkit (kaiken eksoottisen jälkeen hernekeitto maistuu taivaalliselta)
-
suomalainen sinappi
-
kuivatut kotimaiset sienet
-
makeuttamattomat tuotteet
-
pussikastikkeet (jos haluaa kokata välillä kotimaisia ruokia)
-
mehukeitot pakkauksissa
-
glögi- ja piparkakkumausteet (IKEAsta saa ruotsalaisia)
-
omat tutut mausteet (pullan leipojat kaipaavat kardemummaa, pomeranssinkuori piparkakkuihin)
-
suomalaiset karamellit ja muut herkut
-
suomalainen suklaa
-
salmiakki
-
pikapuurot ja mannaryynit
-
valmisruokia vauvalle ja äidinmaidonkorvikkeita (jauhomuodoissa; frisolac vastaa ravintoarvoiltaan suomalaista NAN- jauhetta)
-
suomalaiset marjaliköörit
-
tuotteita erikoisruokavaliota noudattaville, sillä pakkaukset ovat puutteellisesti merkitty
Hygieniatuotteet ja lääkkeet
-
Deodorantit (saatavilla, mutta kalliita ja pienet valikoimat)
-
Allergiatestatut herkän ihon tuotteet, allergikkojen omat tuotteet
-
Tutut ihon ja hiustenhoitotuotteet (saatavilla, mutta kalliita ja usein mukana ihoa valkaisevia aineita, hiustuotteet usein paksuille kiinalaisille hiuksille sopivia)
-
Apteekin perusrasvoja ja kosteusvoiteita (talvella ilma on todella kuivaa)
-
Ärsyttämättömät meikin poistoaineet
-
Aurinkorasvat ja aurinkohuulivoiteet (vaikea löytää)
-
Tampax-tyyppiset tamponit ja miellyttävät kuukautissuojat
-
Vähintään vuoden tarve jatkuvasti tarvittavia reseptilääkkeitä tai allergiahoitotuotteita
-
Itsehoitolääkkeet, yms. reseptittömät lääkkeet. Lääkkeitä on saatavilla, mutta brändit eivät ole välttämättä tuttuja. (ripuli, kuume, yskänlääke, ihottumarasvat) - suositeltavaa tuoda mukana oma matka-apteekki.
-
ensiapupakkaus (tilattavissa mm. autoihin SOS-klinikalta).
-
Lapsille sopivat lääketuotteet lieviin oireisiin (reseptittömät)
|
VAPAA-AJAN JA HARRASTETARVIKKEET
|
Pekingissä on paljon urheilu- ja urheilutarvikeliikkeitä. Ihan kaikkea ei kuitenkaan ole vielä helposti saatavilla.
Ota varmuuden vuoksi kaikki harrastamassasi lajissa tarvittavat urheiluvälineet ja vaatteet mukaan. Nykyisin löytää esim. lasketteluun ja lautailuun varusteita (ostohinta sama tai kalliimpi kuin Suomessa), ja vuokratakin niitä voi.
-
Luistimet, lätkämailat, hammassuojat, luistin suojat (vaikea löytää)
-
Ratsastuskypärät, saappaat (tosin hyvä ratsastustarvike liike on avattu).
-
Kunnolliset sukellusräpylät (muitakin sukellustarvikkeita harvassa)
-
Äskettäin on tehty sopimus kävelysauvoista Kiinaan, mutta niitä ei vielä ole kaupoissa.
-
suomalaista musiikkia
-
lasten/nuorten tietokonepeleihin ja konsoleihin sopivat pelit
-
lettraset ja rullia (ei saatavilla), mikäli tapanasi on merkitä tavarat
ja niiden paikat.
-
jos harrastuksesi on ”harvinainen” siihen liittyvät erikoistarvikkeet
-
jos suunnittelet teettää vaatteita, länsimaisia kuvia ja mallilehtiä
-
omat harrastesoittimet (piano voi olla hankalin, mikäli arvokas).
-
lautapelit
-
hyttyskarkotteet (saatavilla runsaasti, mutta jos perheessä on pieniä
lapsia, saatat haluta varmistua, etteivät ne sisällä liian voimakkaita
ja vaarallisia aineita) myös lievittävää voidetta hyönteisten puremiin.
-
kissoille kirppupanta ja kirppukarkoitejauhot
ylös
|
| KIRJAT JA MUU LUETTAVA |
-
sanakirjat äidinkielen mukaan (englanti-suomi-englanti, suomi-kiina-suomi) sekä kielet, joita lapset opiskelevat koulussa
-
kiinan fraasisanakirja
-
kotimainen/äidinkielinen kirjallisuus
-
lasten kirjat, kuvakirjat ja suomalainen maailman kartasto
-
kotiperuskoulun oppikirjat ja harrastekirjat
-
toisen kotimaisen kielen kirjat, mikäli se halutaan lapsella säilyttää
-
suomenkielistä tukimateriaalia esim. matematiikan sanastoon
-
matka yms. kirjat kohteista, joissa olet ajatellut käydä
-
suomalaiset (ruotsinkieliset) lehdet (voit tehdä myös tilauksen Kiinaan)
ylös
|
VAUVA JA LAPSIPERHE
|
Vauvoille tarkoitettuja tarvikkeita on nykyisin saatavilla enenevässä määrin, mutta jos ole tarkka merkistä ja laadusta, tuo omat mukana. Tuontitavarat voivat olla huomattavasti kalliimpia kuin Suomesta ostetut. Brändi-lisenssillä Kiinassa valmistetut eivät välttämättä vastaa esim. EU-standardeja, ellei kyseessä ole ns. vientimallisto. Lasten vaatteita on runsaasti tarjolla. Tee oma lista, mutta tässä joitakin ehdotuksia, mitä listalla voisi olla: Monia tuotteita jo saa, mikäli sinulla on mahdollisuus kierrellä kaupoissa.
-
imetysliivit, rintasuojat, rintapumppu
-
tuttipullot, silikonitutit, tutit, steriloija, pullon lämmitin (Avent ja NUK tuotteita löytyy)
-
allergisoimattomat vauvanhoitotuotteet (vaippaihottuma rasvat)
-
ruokatuotteet ja laadukkaat äidinmaidon vastikejauhot. Paikalliset tuotteet eivät välttämättä sisällä kaikkia lapsen tarvitsemia aineita. Niissä voi olla myös lisättynä sokeria. Viimeaikaiset melamiiniuutiset eivät mitenkään kohenna kiinalaisten vastikkeiden luotettavuutta.
-
Tuontivaipat ovat parempia kuin paikalliset, mutta hieman kalliinpia kuin vastaavat Suomessa. Pampers ja Huggies vaipat ovat hyväksi todettuja.
-
Turvaportit, pistoketulpat, videosuojat, pöydänkulmasuojat yms. (Joitakin suojatuotteita saa Ikeasta)
- Vauvarasvat, talkit ja kosteusvoiteet. Kuivan ilman vuoksi kuluu runsaasti.
-
Nenäsumutin (sieraimet tukkeutuvat helposti) ja hanki Pekingistä ilmankostutin ja ilmanpuhdistin ja sijoita sinne, missä vauva nukkuu.
-
D-vitamiini tipat jos haluat niitä vauvalle antaa.
-
NaCl-liuos eli suolaliuosta tukkoisen nenän/ silmien tms puhdistukseen (Saa Pekingistäkin, tosin apteekissa asiointi ei aina ole helppoa)
Isommat lapset
-
Laadukkaat ensikengät kävelemään opettelevalle (Pekingistä saa Eccoja ja Naturino kenkiä, tosin ovat kalliita)
-
äidinkieliset dvd/video sarjat ja elokuvat (esim. muumit)
-
(Laatu)lelut (myös esim. tulevia syntymäpäiviä silmällä pitäen) Monia Euroopassa tavallisia merkki-, muoti- tai laatuleluja ei ole saatavilla
-
Kansallispuku tai vaateparsi, joka edustaa Suomea (tai omaa maata) (esim. suomi-T-paita, lippu, pinssit, Jussin paita, väinämöisen hattu, Suomi-verkkari, Leijona-paita), sillä kouluissa ainakin UN-päivänä pukeudutaan kansalliseen asuun (myös monet vanhemmat pukeutuvat).
ylös
|
LAHJATARVIKKEET
|
|
Pienet ”turistityyppiset” oman maan lahjatavarat ja design-tuotteet
(esim. postista valikoima kauniita postimerkkejä, porontaljasta ja
sarvista tehdyt lahjaesineet, kuvakirjat, Aarikan korut, Marimekon
lautasliinat yms.), joita annetaan kielen opettajille, ayille,
sihteerille tai ystäville. Suomalainen Fazerin suklaa on myös maistuva
pikkulahja.
Mikäli sinulle on kiinalaisia ystäviä joilla on lapsia, voit hankkia heille Suomesta esim. Muumi- tai Koiramäki-kirjoja kiinaksi käännettynä.
Jostain syystä Pekingistä ei löydy juurikaan onnittelukortteja. Suomalaisia synttärikortteja voikin olla kiva ottaa mukaan.
|
MUUTA
|
- Lähetä kontti matkaan etukäteen hyvissä ajoin. Kontin tai kuutioiden
siirto Kiinaan kestää esim. Suomesta pääkaupunkiseudulta noin 7 viikkoa.
Siitä kuin huolintayritys ilmoittaa kontin saapuneen satamaan, saattaa
vierähtää helposti vielä 7-10 päivää.
-
Kerää ystäviesi sähköposti-, postiosoitteet ja puhelinnumerot.
-
Kerää yhteystiedot tutuille lääkäreille, kampaajalle yms. joille haluat
tehdä varauksen ennakkoon kun tulet käymään lomallasi esim. Suomessa.
(Kiinasta käsin niitä on vaikea löytää).
-
Pakkaa joitakin valokuvia kotimaasta, perheenjäsenistä, isovanhemmista
jne.
-
Ota mukaan lapsiesi lapsuudenkuvia (niitä saattaa tarvita esim.
koulussa)
-
Pakkaa tavarat, joilla on erityistä tunnearvoa
-
Suomen (tai oman maasi) lippu ja sinivalkoiset kynttilät
itsenäisyyspäivää varten.
-
Turvalaitteet esim. sammutuspeitto tai laadukkaat palo-, häkä ja
kaasuvaroittimet
-
Suomalaiset design esineet ja koristeet
-
matkalaukkuihin tarvikkeet, joita tarvitset heti!
ylös
|
LENTORAHTI VAI YLIMÄÄRÄISET MATKATAVARAT
|
|
Kiinaan tullessasi ota huomioon, että et voi saada mahdolliselle mukana
tuomallesi lentorahdille maahantuontilupaa ennen kuin sinulla on
asumislupa (residence permit). Käytännössä siihen kuluu noin 2-3
viikkoa. Jos puoliso on aikaisemmin muuttanut jo Kiinaan ja saanut
luvan, kannattaa lentorahti merkitä hänen nimiinsä. Muutoin joudut
tulemaan toimeen kaikella sillä, mitä toit matkalaukuissa. Toinen
vaihtoehto (yleensä kuitenkin kalliimpi) on tuoda ylimääräistä
matkatavaraa (excess baggage). Tämä kuitenkin saattaa helpottaa hieman
alun tilannetta varsinkin jo lasten koulu alkaa välittömästi ja on tarve
saada esim. tietokone nopeasti käyttöön (ellei sitä hanki Kiinasta),
urheiluharrasteet käyntiin, tekemistä pikkulapsille (omat lelut) tai
ylimääräistä muonaa varsinkin allergisissa perheissä ennen kuin on
tutustunut paikalliseen tarjontaan.
|
|
| |