PEKINGIN SUOMALAISET
Beijing Finns
Etusivu      Muuttajalle      Ayii ja kuski
Tulosta tämä sivuLisää suosikkeihin
YLEISTÄ
Perhekulttuuri on Kiinassa hyvin erilainen kuin Suomessa. Äideillä on vaan muutaman kuukauden mittainen äitiysloma jonka jälkeen lapsesta huolehtii joko ayi tai isovanhemmat.
 
VIERAS TÄTI KOTONA
Kun muuttaa Kiinaan, joutuu lähes väistämättömästi tutustumaan ilmiöön "ayi" eli "täti". Käytännössä sanalla tarkoitetaan kotiapulaista, siivoojaa, lastenhoitajaa, joka auttaa perheen askareissa. Monelle suomalaiselle, joka ei ole tottunut kotiapuun, ajatus tuntemattoman ihmisen hääräämisestä kotana, saattaa tuntua vieraalta. Kiinassa jonkinlainen kotipalveluapu on kuitenkin lähes normi. Apulaisia on lähes kaikissa kiinalaisissakin keskiluokan perheissä, usein jopa kaksi, joten expat-perheissäkin käytäntö on varsin vakiintunut. Jos muutat omakotitalotyyppiselle alueelle, saattaa ayi-tarjokkaita olla koputtelemassa ovellesi ennen kuin olet saanut tavarasi kotiisi. Kaupungissa parhaat taloyhtiöt ja service apartment -tyyppiset asunnot järjestävät siivouspalvelut osana vuokrasopimusta. Silti, huolimatta kieli- ja kulttuurimuuristakin, suomalaiset ovat huomanneet ayin olevan Kiinassa lähes välttämättömyyden.

Monet ayi:t ovat tehtaista työttömiksi jääneitä tai maalta tulleilta sukulaistyttöjä, jotka eivät osaa muita kieliä kuin kiinaa. Myös heidän käsityksensä hygieniasta, siisteydestä, tavaroiden huolehtimisista saattaa poiketa hyvinkin omista käsityksistämme. Kärsivällisyys on valttia ja alussa kannattaakin opetella tarpeellisimmat kotitalouteen liittyvät kiinan kielen fraasit, jotta pärjää oman ayi:n kanssa. Pekingissä on jo paljon ayi:ta, jotka ovat suomalaisten tai muiden expat-perheiden kouluttamia, joten selviät hiukan vähemmällä, mikäli saat esim. lähtevän perheen apulaisen.
Ayi:n voi siis palkata osapäiväiseksi, kokopäiväiseksi, osaviikkoiseksi, 6-päväiseksi tai kotiin asuvaksi. Muutamia käytännön vinkkejä ennen kuin aloitat valitsemasi ayi:n kanssa.
  • Koska hyvin harva ayi on monitaituri (hyvä kokki, siivooja, lastenhoitaja, silittäjä tms.) mieti, mitkä asiat ovat kaikkein tärkeimpiä, mihin apua tarvitset ja valitse ayisi sen mukaan.
  • Hyväksi on havaittu esim. jonkinlainen karkea työlista, milloin mitäkin tehdään. (kuinka usein vaihdetaan lakanat, imuroidaan, pestään lattiat ja jääkaappi, puhdistetaan ilmastointiritilät jne.) Käännä lista kiinaksi ja laita näkyvälle paikalle.
  • Valmistaudu siihen, että kaikki asiat ja tehtävät joudut näyttämään hänelle kädestä pitäen, ainakin mikäli haluat hänen hoitavan ne sinun standardiesi mukaan.
  • Käy hygienia asiat läpi (esim. samalla rätillä ei pyyhitä pöytää ja lattiaa, mitä puhdistusaineita käytetään mihinkin ja kuinka usein pölynimurin pussi kuuluu vaihtaa, kädet pestään ennen kuin käsitellään ruoka-aineita.)
  • Selvitä, mitä kodinkoneita ayi osaa käyttää ja käykää kotonasi olevien laitteiden käyttö läpi (myös turvallisuusseikat ja mitä tehdä hätätilanteessa).
  • Erityisesti, jos sinulla on antiikkia, arvokkaita mattoja, hifi-laitteita tms. tee selväksi, miten niiden puhdistaminen tapahtuu, tai mikäli olet epävarma, sovi, ettei ayi koske näihin, vaan hoidat tiettyjen esineiden puhdistuksen itse.
  • Sovi, mitä muita tehtäviä ayi:lle annat: esim. ostoksilla käynnit, puhelin-, netti-, sähkölaskujen maksut, huoltomiesten kutsut jne. sekä sovi säännöt rahankäyttöasioissa (kuitit jne.).
  • Sovi, saako ayi syödä vapaasti ruokianne, ruokailla pöydässä teidän kanssanne tai tuoko hän mukanaan omat eväät. Onko tämä osana hänen palkkaansa?
  • Et varmaan halua, että kaikki perheessäsi tapahtuva on yleisten juorujen kohteena. Ota asia puheeksi ayi:si kanssa korostaen luottamuksellisuutta (jopa potkujen uhalla). Ylipäätään toisen henkilökohtaisista asioita kertomista toiselle ei Kiinassa pidetä kovin epäsopivina, joten kannattaa olla realisti tiedostaen, että ayi't puhuvat ja vertailevat perheittensä asioita. Ei siis kannata jättää mm. palkkakuitteja, pankkikirjoja tms. henkilökohtaisia papereitasi apulaisesi ulottuville.
  • Ayi:t ovat yleensä perheen arvostettuja jäseniä tai jatkeita. Monelta kuultu vinkki on kuitenkin ylläpitää normaalia "työnantaja-työntekijä" -suhdetta, jotta ongelmatilanteiden sattuessa asioista pystytään keskustelemaan asiallisella tasolla.
ylös
ONGELMATILANTEITA
Jos ayi tekee joitakin asioita mielestäsi kummallisesti tai ei hoida lainkaan, ota asia välittömästi puheeksi ja näytä hänelle, miten haluat asian hoidettavan. Ota avuksesi kiinan opettaja tai joku kiinan kieltä taitava, mikäli asia on hankala selittää. Mikäli olet joissakin asioissa varsin ehdoton, tee se myös selväksi ayi:lle. Harvoin kuulee epärehellisistä apulaisista, mutta sekään ei ole tavatonta. Näpistelevät ja varastelevat ayi:t tuomitaan apulaisten omassakin yhteisössä, sillä ulkomaalaisperheet ovat suosittuja työpaikkoja ja ayi:t haluavat pitää hyvää mainettaan yllä. Monet kulttuuri- ja arvostuskäsitykset saattavat poiketa suurestikin ja niitä on lukuisia.
Esimerkkejä elävästä elämästä:
  • Keräämäsi valkoiset arabian kahvikuppilautaset ayi:n mielestä ovat sopivia kukkaruukkualustoja.
  • Arabian maljakko kerää pudonneita ruuveja, pikku kolikoita tai taksikuitteja.
  • Ammeen peseminen onnistuu oikein hyvin selänpesuharjalla ja vauvan pesusienellä.
  • Kylpyhuoneesi tuoksuu ihanalle. Ei ihme, kun se on raikastettu 300 Euron ranskalaisella hajuvedellä.
  • Et varmaan halua, että pikkulapsiasi viedään compoudin ulkopuolelle ayi:n sukulaisten ihasteltavaksi (eikä minnekään muuallekaan ilman lupaasi.)
  • Ayi:n järjestämässä komerossa kaikkein useimmin käytetyt tavarat menivät ylimmälle hyllylle.
  • Jos avaat harvoin käyttämäsi kaapin, saatat yllättyä, kun sieltä purkautuu kilokaupalla säästettyjä muovipusseja tai vanhoja sanomalehtiä.
  • Jotkut apulaiset eivät ole tietoisia, että lasten läimäyttely ei kuulu länsimaisiin kasvatuskeinoihin, ei myöskään koiran kepittäminen tai läimiminen (sen sijaan jätösten kerääminen kuuluu.)
  • Jos haluat, että dvdt, lasten tietokonepelit ja käyttämäsi romput eivät sekoitu keskenään, niin älä jätä niitä lojumaan.
  • Ihmettelet kun vuoden aikana ayi:n lähes koko suku on vuorotellen vakavasti sairaana (monen kiinalaisen mielestä perheenjäsenen sairaus on hyvä syy pyytää töistä vapaata, mutta esim. henkilökohtaisen pankkiasian vuoksi ei.)
  • Pakastamiseen liittyvät asiat ja kylmäketjut ovat monelle kiinalaiselle tuntemattomia käsitteitä. Montako kertaa pakastettua lihaa sinä syöt?
  • Koska kiinalaiset eivät usein tee eroa makeiden jälkiruokien ja muiden ruokien välillä, saattaa marjakiisseli ilmestyä pöytään perunamuusin ja lihan jatkeeksi.
  • Ayi:si mielestä olet huono ostostentekijä, koska kaikki hankintasi ovat hänen mielestään liian kalliita tai käsitykset rumasta ja kauniista, arvokkaasta/halvasta saattavat mennä täysin ristiin.
  • Jos olet joskus laittanut hedelmävadin ruokapöydälle ja sitten seuraavan kerran vatia käyttäessässi laitat sen sivupöydälle, voit olla varma, että vati siirtyy kuin magneetin vetämänä ruokapöydälle. Sama koskee kaikkia ei kiinteitä esineitä kodissasi, kerran esineen jonnekin laitettuasi, ei sillä VOI olla enää mitään muuta paikkaa kotonasi.
  • Jos avaat valoverhot aurinkoisena päivänä keväällä, että aurinko lämmittäisi, verhot joko siitä lähtien vedetään edestä joka päivä oli sää millainen tahansa tai käydään kiireen vilkkaa sulkemassa, eihän verhot ole ennenkään olleet auki...!


ylös
MISTÄ LÖYTÄÄ AYIN
Joskus ayit ovat itse aktiivisia ja tulevat tarjoamaan palveluitaan, kun näkevät uuden perheen muuttavan taloon. Ayi-ilmoituksia on myös kauppojen ilmoitustauluille, paikallisilla expat-sivuilla, suomalaisten yahoo-groupin kautta saatavana silloin tällöin, mutta yleensä parhaat ayit siirtyvät perheeltä toiselle kyselemällä muilta suomalaisilta tai lähteviltä perheiltä.
 
Nykyään palveluitaan tarjoavat erityiset ayiiden välittämiseen keskittyneet organisaatiot. He ottavat n.200RMB kuukaudessa koko ayin palvelusajan vastikkeeksi sopimuksen laatimisesta ja ylläpitämisestä. Katso lisätietoja esim. http://www.expatslife.com/shewai.html

Kun haluat haastatella ayi:ta etukäteen, niin pyydä kiinan opettajasi tai joku kiinaa taitava mukaan. Pyydä ayi:lta referenssejä, nimi, osoite ja yhteystiedot.
 
Ayi:lle maksettava palkka vaihtelee tehtävien, kokemuksen, kielitaidon ja työajan mukaan. Pekingissä verottoman palkan osuus maksimissaan 1200RMB/kk. Tämän sisään ayin palkka on joskus mahtunut! Viime aikoina hinnat ovat nousseet hurjasti ja monet ayit pyytävät jo yli 3500RMB/kk. Esim. välitysfirman kautta ayin palkka on 2400RMB/kk eli siihen on hyvä suhteuttaa. Käytännössä ayi:n palkkaaminen on hiukan hankalaa kaikkien pykälien mukaisesti, sillä perhe ei voi olla työnantaja. Selvitä oman ayi-ehdokkaan kanssa, miten hän on aikaisemmin järjestänyt palkan maksun tai tiedustele muilta suomalaisilta, miten omassa compoundissasi asiat on tavallisimmin järjestetty. Palkka maksetaan yleensä kuun lopussa ja jos etukäteen on sovittu, ennen kiinalaista uutta jotkut perheet maksavat tuplapalkan (jos vuosi on tullut täyteen, muuten vain osittain). Jotkut maksavat lisäksi työmatkat esim. shuttle-busilla. Jos luovutat ayi:lle käteistä rahaa, pyydä häneltä kuittaus (esim. vihkoon).
 
AYIN KOULUTUS
Aikaisemmin Pekingissä asuva suomalainen piti ayi:lle suomalaisia ruokakursseja. Siksi jotkut ayit osaavat valmistaa mm. karjalanpiirakoita ja lihapullia. Jos perheessäsi on pikkulapsia, saattaa mm. International SOS:n järjestämät ensiapukurssit ayi:lle kiinnostaa sinua. Seuraa asuinalueesi ilmoitustauluja, sisäisiä lehtiä, Pekingin englanninkielisiä ilmaislehtiä ja kansainvälisten klinikoiden mainoksia.
 
Auton voi hankkia omakseen jos omistaa ajokortin mutta Pekingissä on myös mahdollista ja suhteellisen edullistakin palkata autonkuljettaja auton kera. Turvallisinta on käyttää isompia vuokra-autonvälittäjiä. Ohessa lista joistakin suomalaisten käyttämistä välittäjistä ja jotain hinta-arvioita:
  • tulossa
  • tulossa
 
VINKKEJÄ
Mikäli annat ayi:lle käytettyjä tavaroitasi tai vaatteita, on sopivinta ilmaista/tiedustella, mikäli joku "hänen tuttavansa" olisi kiinnostunut tavaroista, joita itse olisit heittämässä pois. Yleensä ayi todennäköisesti ottaa tavarat kiitollisena vastaan itselleen, mutta muutoin Kiinassa on epäkohteliasta antaa toiselle pois heitettäviä tarvikkeita. Kun luovutat hänelle jotain, kirjoita asiasta jonkinlainen paperi, jottei ayi joudu ongelmiin porttivartijan kanssa, sillä joskus paikallisten tavarat saatetaan lähtiessä tarkistaa.

"Huolimatta siitä, että olen monesti näyttänyt ayi:leni, miten pyykit jaotellaan, ennemmin tai myöhemmin mieheni paidat muuttuvat vaaleanpunaisiksi."

"Ei voi käsittää, miten olisin selvinnyt ilman ayitani, joka on osannut selvittää huoltomiehille kaikki vuotavat pesukoneet, rappausten irtoamiset, internet-katkokset ja viranomaisille koiraveron maksut. Ayini ymmärtää kummasti suomi-englanti-kiina-elekieltäni. Muut kiinalaiset käsittävät juuri ja juuri sanomanani "ni hao".

"Kun luin tämän tekstin, kauhistelin, kun en ole puoliakaan osannut oman ayin kanssa tehdä. Silti on hyvin selvitty."